Esittely


Tapasimme (minä (Tiia) ja tyttäreni (Katsu)) ensimmäisen vehnäterrierin joskus v.1987 koira näyttelyssä ja ihastuimme valtavasti sen iloiseen ja avoimeen olemukseen.

Varasimme vehnäpennun jo v.1988, mutta vehnäpentu tuli meille vasta v.1990 alussa Major Wheat-kennelistä (Major Wheat Original Rose, ”Viivi”). viivi.jpg
Viivi eli 12-vuotiaaksi varsin terveenä.
Koirakuumeen vaivatessa, ehdimme hankkia puolivuotta ennen vehnän tuloa, kääpiösnautserin Brinata-kennelistä. "Susu" toimi usein tätinä vehnäpennuille.

susu.jpg

Tämän kääpiösnautserin myötä pääsin paremmin harrastamaan tottelevaisuutta, joka oli ja on edelleen sydäntäni lähellä. Kilpailin jonkin verran toko kokeissa  kääpiösnautserin kanssa. Kouluttauduin myös tällöin tottelevaisuuskoulutusohjaajaksi, jotta saisin ja edelleen saan antaa neuvoja muille kentälle hakeutuville.

Tyttäreni innostui dog-sitter (hoitaja) sekä junior-handler (koiran esittämis-taitokilpailu)toiminnasta.

katsu_12v.jpg
Katsu ja Mandi (1v) junnukehässä

katsu_nuorena_esittmss_leijonaa.jpg
Katsu rotukehässä esittämässä Löwcheniä

leijona_club-show_junnukeh.jpg
Löwchen Club shown junnukehä joskus vuosia sitten Katsu ensimmäisenä

katsu_ja_mandi.jpg
Katsu ja Mandi junnuvoitto joskus vuosia sitten, tuomari Marja Talvitie

 Hän on hoitanut omien koirien lisäksi myös muiden koiria ja hän on kilpaillut junior-handler kilpailuissa, muutamia kertoja on menestystäkin tullut.

Kennel-nimen KARAFILL saimme v.1992.  Vuonna -92 meille tuli myös toinen vehnäpentu Wheatstone-kennelistä,

mandi_rop_raumalla.jpg
kuva Raumalla 27.05.1995 tuomari Harri Lehkonen
VSP Geijes Master Mc Grath ja ROP Wheatstone Tangerine "Mandi"

 

mandi_seisoo.jpg

”Mandi” (Wheatstone Tangerine) menehtyi kuitenkin varsin nuorena (5v.) äkilliseen verenkiertohäiriöön.

Ensimmäinen vehnäpentue näki päivän valon v.1993. Tämän jälkeen meiltä on lähtenyt maailmalle useita vehnäpentuetta, monelta eri nartulta. Pennut ovat löytäneet hyvät harrastuskodit ja muutama on käynyt näyttelyissäkin. Muutama kasvattimme on saavuttanut muotovalion arvon.

pennut_tissill.jpg

Vehnistä voitte lukea lissä muilta sivuilta:)



Lhasa apso kiinnostus syntyi tyttäreni myötä, kun hän halusi ehdottomasti lhasan. Vuonna 1994 meille saapuikin hyvin persoonallinen lhasa pentu Chic Choix-kennelistä, Fin MVA Chic Choix Laura Ashley "Miina" 

miina.jpeg


Toisen Lhasan hankimme vuonna 1998 myös Chic Choix-kennelistä,
Fin MVA Chic Choix Somethin Spiffy "Tytti".

tytti04.jpg.jpg


 Lhasoja olemme harrastaneet koko ajan, mutta
ensimmäinen Karafill- lhasa pentue syntyi vasta v.2002.

lhasa_pennut.jpeg

nova07.jpg
n. KANS&MVA&ESTJV-03&BALTJV-03&JV-03&LVV-05
Karafill Chic Choix Nova polevt 0/0, on menestynein apsokasvattimme,
kiitos siitä omistajalle

 

Olemme keskittyneet tällä hetkellä enemmänkin vehnäterriereihin!
Asumme maaseudulla ja käymme molemmat töissä.